Turun Kehittäjä 2025 -äänestyssivu

Kilpailun tarkoitus

Turun Kehittäjä on Turun Nuorkauppakamarin vuodesta 1988 jakama arvostettu tunnustus, joka myönnetään vuosittain henkilölle, yritykselle, yhteisölle tai teolle, joka on merkittävällä tavalla lisännyt elinkeinoelämän ja muiden yhteiskuntatahojen aktiivista yhteistyötä ja vaikuttanut positiivisella tavalla Turun kehittämiseen. Viime vuosina palkinnon saajina ovat olleet mm. Meyer, Turun yliopiston DI-koulutusohjelma, Kakola Yhtiöt, Ravintola Kaskis sekä viime vuoden voittaja Biovian.

Vuonna 2025 kilpailun teemana on Tulevaisuudentekijät. Teema korostaa sellaisia tekoja ja tekijöitä, joiden vaikutus ei jää vain tähän hetkeen – vaan luo edellytyksiä sille, että Turku on vahva, elinvoimainen ja houkutteleva myös tulevaisuudessa. Turun Kehittäjä-tunnustuksen valitsee raati yhdessä Turun Nuorkauppakamarin kanssa.

Valintakriteerit

Ehdokkaiden tulee olla aktiivisia ja innovatiivisia toimijoita, jotka ovat merkittävällä tavalla lisänneet elinkeinoelämän ja muiden yhteiskuntatahojen aktiivista yhteistyötä. Kehittäjä voi olla Turun kehittymiseen positiivisella tavalla vaikuttanut yritys, henkilö tai yhteisö.

Äänestysaikataulu

Kaupunkilaiset voivat äänestää finalisteja ajalla 21.9.–31.10.

Ehdokkaat

Saat lisätietoja ehdokkaasta valitsemalla alta.

Valitse ehdokas

Äänestys

Osallistu arvontaan jättämällä yhteystietosi. Yhteystietoja käytetään ainoastaan arvonnan voittajan kontaktointiin.

Powered by